Parolassa

Olen Hanna
asun Parolassa
siinä kylässä joka
oli ennen tunnettu kirkostaan
missä puinen Maria vahtii
kansaa joka haluaa olla itsenäinen
ei hämeenlinnalainen
vaikka kaikki mitä meillä täällä on
on lähtöisin vedestä
joka sekin virtaa linnasta päin


mutta nämä pellot
joiden keskellä asuu kirkko
ja Hanna
ovat minun
silloinkin kun niillä haisee
maaseudun tuoksu
ja niille eksyy
yksinäinen kaupungin harakka

ja onhan meillä sentään S-market
parkkipaikka täynnä
nuorten mopoja
mopoautoja
ei sentään traktoreita

 ja aikuinen minussa
haluaisi heristää nyrkkiä
kevareiden kokoukselle
mutta tyydyn hihittämään
hiljaa mielessäni
sillä täällä Parolassa
asuu skootterikansaa
ja tunnen itseni vanhaksi jo siksi
että minun nuoruudessani
kevari oli huisi juttu

ja silloinkin
nuorille huudettiin
vaikka pitäisi
nauraa enemmän
omille muistolleen
myös täällä Parolassa


Inspiroiduin tähän runoon luettuani Heli Slungan Tervola runon sekä muistaakseni Miki Liukkosen omaa kotikaupunkiaan koskevan runon, mutta en muista tarkemmin. Kuitenkin koin mielenkiintoiseksi ajatukseksi kirjoittaa omasta kotikylästä. Tämä on kirjoitettu joskus loppukesästä, nyt kaivoin sen pöytälaatikosta ja viimeistelin.

Erilainen

Ollakseen niin erilainen
    uusi, virkistävä ja raikas

pitäisi saada sanoista kiinni
      estää niiden juoksu liian kauas

pitäisi osata laittaa
    oikeaan järjestykseen paperille.

samat
       tuhannesti sanotut sanat

Miten mahdoton tehtävä
                              pelkurille!


Löysin runotorstai blogin ja päätin ottaa osaa haasteeseen. http://runoruno.vuodatus.net/

Miten vihainen tyttö

Miten vihainen tyttö!
Hyvä luoja
  luuleeko hän kuolevansa
jos ei matkusta
   kuuntele musiikkia
     leiki lapsen lailla?
Luuleeko hän
  että aikuisuus on ahdas kehä
 jonka vangiksi hän joutuu tahtomattaan?

Kuinka vihainen on tuo tyttö?

 Eikö hän ymmärrä
että jokainen vastavirtaan uitu hetki
   on hukattu seikkailu!
Raivoava kuin meri
omassa pienessä purossaan
   läikkyy yli äyräiden
  mutta ei saa kasvaa
    tuo vihainen tyttö!

Uusiorunon voimaa. Alkuperäiset runot ovat Pablo Nerudan, Arja Tiaisen ja Edith Sodergranin.

Aallot

Tässä hiljaisuudessa
omassa mielessä
yritän rantautua sinuun
 eivätkä jalkani yletä pohjaan
kun ajaudun sinusta pois
aaltojen taakse piiloon
jossa leijuu totuus meistä
erossa yhteisistä teistä

Aloitettu Thaimaassa, lopettu Suomessa. Ja ihan oikeasti mulla on hyvä elämä.

Sisäisen kriitikon ylistys

Lää lää lässyn lää
läpätiti läpätiti lää lää lää
lällällällällällälällällää
lässyn lässyn lässyn lää
ällällällällää ää ää ää
läpätiti läpätiti lää lää lää
ää ää ää ää ää ää
lää lää lässyn lää


Eikä muuta sanottavaa.

Aamubussi

Jokainen harmaa aamu
istutaan bussissa
eikä katsota ketään
eikä mitään

ja ihmetellään miksi on niin sumuista
ettei näe edes omaa nenää
vaikka sitä voi nyrpistää
katujen miehen hajulle
joka tulee vierestä
  kun ei ole rahaa kulkea omalla autolla
      tai on liian laiska pyöräilemään
 
  mutta mistä se on saanut rahat
istua tässä samassa bussissa
jossa minä uneksin
 minä minä minä minä uneksin
   olemattomista
 hetkistä
jotka eivät ole täältä.

Lomaruno: Korallilla

Korallien päällä
    rinkan paino  unohtuu
 kalat kutittelevat jalkapohjia
eikä ole kiire
   sukellan syvemmälle
    nauran
kun leijailen eteenpäin
   maski täynnä vettä
 meren vietävänä.

Lomaruno

Tässä hetkessä

 joka päivä eletyssä

ikävässä, hymyssä, naurussa

unohdetussa tarkoituksessa

elämää vain hiekkaa

varpaiden välissä.